Maanantai 16.5.2005 Pfignsten
Jaanan ja Tiina nousivat jo ennen kymmentä ja lähtivät pikaseikkailulle. Minä nousin yhdentoista aikaan ja aloitin siivousurakkaamme pesemällä ikkunat. Kun kaksi ikkunaa oli pesty, lähdin päivä kävelylle Alexandersplatzille, katsomaan paikallista tanssi/aerobic tapahtumaa. Aika nopeasti suunnistin kuitenkin kotiinpäin ja pesin lisää ikkunoita. Kun Jaana oli saattanut Tiinan lentokentälle, keitimme kahvit ja lähdimme turistikrääsäshoppailulle. Menimme Oranienburgerstrasselle ja jatkoimme sieltä Unter den Lindenille. Jaana joutui yhdessä kaupassa jonottamaan kasalle todella pitkään ja päätin mennä ulosbussipysäkille istumaan. Seuraksi sain hepun joka ihmetteli koska bussi tulee. Kerroin etten tiedä sillä lepuutan vain jalkoja. Häntä kiinnosti kauheasti mistä tulen ja mitä teen, joten juttelin hänen kanssaan kunnes Jaana oli saanut vihdoin ja viimein palvelua täpötäydessä liikkeessä. Kun olimme saaneet tarpeeksemme, hyppäsimme s-junaan ja Nordbahnhofille. Kävelimme hitaasti kotiin ja jatkoimme sulavasti keittiön pesun kimppuun. Ruokaa emme enää tämän reissun aikana tarvitse valmistaa, joten tämä oli hyvä paikka aloittaa.