Torstai 19.5.2005 Kotimatkaa vaille valmis

Heräsin jo ennen seitsemää, ja aloitimme taas siivouksen. Söimme viimeiset murkinat kaapista ja keitimme vielä aamuteetä. Kymmenen jälkeen olimme saaneet laukutkin jo kiinni ja lähdimme kohti Schönhauser Alleeta, jotta viimeiset pölyt laskisivat asunnossamme. Käin samalla viemässä lakanat pesulaan. Pesulassa oli vanhempi herra jolle sitten piti selittää että nämä tulevat pesuun. Hän ihmetteli mitä pussissa on ja koska en ollut varautunut siihen, selittäminen koostui lähinnä käsimerkeistä. ”ISOJA lakanoita, neljä kappaletta”. Herraa ei kuitenkaan ollenkaan haitannut etten osannut täydellisesti saksaa, ja hymy pysyi hänen kasvoillan koko pantomiimi esitykseni ajan. Kiertelimme hiukan kauppoja, ja kahdentoista aikaan oli suunnistettava takaisin, sillä olin luvannut mailitse uusille vuokralaisille että olisimme asunnosta ulkona viimeistään yhdeltä. Ja niinhän me olimme. Jaana pyyhki viimeisiä pölyjä ja minä leikin pikkoloa ja kantelin laukkumme alakertaan. Suurin työ oli, yllätys yllätys, minun laukussa, joka taas painoi ihan älyttömiä määriä. Reisilihakset saivat kyllä tuntea, ja minä hävetä. Mitä minun laukussa oikein on? Odottelin laukkuinemme Jaanaa pihalla, kun rakennus miehet ihmettelivät mihin olimme matkalla. Kerroin että kohteena on nyt koti Suomi. Rakennusmiehet ihmettelivät kun kerroin ettei matka kestä kun kaksi tuntia. He luulivat että menemme autolla ja matka kestäisi ainakin kaksi päivää. Missä nämä puheliaat ja siansaksaa ymmärtävät ihmiset ovat piileskelleet kolme kuukauden ajan? Tasan yhdeltä laitoin Anlkamer strasse 16 asuntomme oven viimeisen kerran kiinni, ja lähdimme kadun varteen bongaamaan taksi. Päätin kokeille eilen taksin kyljestä löytämääni numeroa ja tilasin meille taksin. Hienostihan se meni. Taksikuskin ihmetteli olenko pakannut kiviä kun hän nosti laukun takakonttiin. Kyydin saimme ihan lähtöselvitysportille asti. Lähtöselvityksessä minulla tutuisi jalat. Sanoimme että matkustamme yhdessä ja se pelasti minut varmoilta liikakilo-sakoilta. Laukkuni painoi 31 kiloa, mutta check-in-virkailija laski painoa pailla kilolla, ja kun laitoimme Jaana 19 kiloa samaan, ylipaino jaettiin kahdella ja lopputulos oli 5 kiloa per nuppi. Säästyin sakoilta kiitos Jaanan tarkan pakkaamisen ansiota. Lounaalle menimme äkkiä kentän Burger Kingiin ja menimme sitten turvatarkastukseen, joka olikin tiukemmat kuin tulomatkalla. Jouduimme purkamaan vaivalla pakkaamamme läppärilaukut ja laittaa koneet erikseen hihnalle. Kaikki vyöt ja takit ja kaikki oli laitettava hihnalle. Otti hiukan päähän purkaa laukku ja olisimme toivoneet että tästä olisi infottu ennen hihnalle saapumista, ettei kaikkia tavaroita putoile pitkin lattioita. Kone Suomesta oli vartin myöhässä ja jouduimme odottelemaan surkealla alueella hiukan pitempään. Koneeseen pääsimme varttia vaille kolme ja pääsimme nopeasti ilmaan. Istuskelimme lehtiä lueskellen ja kapteeni kertoi että hyvän myötätuulen takia olemme saaneet aikataulun kiinni, ja laskeuduimme kotimaan kamaralle puoli kuudelta. Laukut saimme nopeasti ja lähdimme kohti kotia.